Raahen kaupungin nuorisotoimen Satelliitti-työpajatoiminta kerää kuun lopussa kodin käyttötavaraa jaettavaksi alueen nuorille. Tavaroita otetaan vastaan perjantaina 28. elokuuta kello 14–18 nuorisokeskus Paradisessa ja jaetaan siellä alle 29-vuotiaille nuorille ilmaiseksi lauantaina 29. elokuuta kello 12–18.
– Tavaroita, joita voisi kuvitella nuorten tarvitsevan. On hirveän vaikea tehdä tarkkaa listaa, koska tarpeet ovat nuorilla niin erilaisia. Kaikki siisti, ehjä ja kierrätyskelpoinen tavara kelpaa niin, ettei jäisi tännekään käsiin mitään. Esimerkiksi vuodevaatteet, pyyhkeet, kattilat ja lautaset ovat sellaisia, mitä kaikki tarvitsevat.
– Vaatteet eivät kierrä ja niitä saatiin viime vuonna jonkun verran, joten ne ovat aika ehdoton ei, samoin koriste-esineet.