
Nythän sen näkee Raahessa kun ruvettiin korona rajoituksia höllentään miten siinä käy. Koronat päivä päivältä lisääntyy kun uskotellaan että ollaan turvassa! Kuka ottaa vastuun?
Alkaa koronarokotukset -41 vuonna syntyneille ja 70 vuotta täyttäneille samassa taloudessa asuville. Raahessa ei saanut rokotetta, vaikka 80-vuotispäivään oli vain 3 viikkoa. Sanottiin, että pitää olla päivälleen 80 vuotta, ennen kuin saa rokotteen. Mistä tämä malli? Ottakaa Oulusta mallia ja syntymävuosi käyttöön, eikä päivien laskua!
Pasi Pitkäsen haastatteluun liittyen: SSAB:n Raahen tehtaan hiilipäästötön rauta-/terästuotanto tarvitsisi sähköä noin 10 terawattituntia vuodessa eli Fennovoiman ydinvoimalan koko tuotannon. Vastaavan sähkötehon tuottamiseen tuulivoimalla tarvittaisiin yli 500 huipputehokasta tuulimyllyä.
Itse olen miettinyt, kuinka kallista hiilivapaasta teräksestä mahtaa tulla ja löytyykö sille asiakkaita!
Vihannissa näyttää olevan kaupungin omistamien rakennusten tyhjentäminen/purkaminen käynnissä. Turhalle teekoolle voisi tehdä samoin. Siellä ei edes tehdä koronatestiä ja ei pääse hoitoon. Moniko lähtee koronatestiin kymmenien kilometrien päähän?
Raahen seurakunnan on jo viimeinkin aika ryhtyä sopeuttamaan talouttaan. Väkiluku on laskenut neljänneksellä, henkilöstöstä ja tiloista on saatava pois vastaava määrä. Veroprosentti tulee saada 1,5 %:iin, muutoin jäsenpako vaan kiihtyy.
Todella mahtavaa toimintaa tiekarhun ja pyöräkoneen kuskeilta ainaskin täällä Kaupunginmetsässä. Ei jätetty irtomoskaa liittymien tahi postilaatikkorivien tukkeeksi.