Aino Helaakosken, Jaana Hämäläisen ja Eila Kultalan työ murrekirjan eteen on alkanut jo vuosikymmeniä sitten. Talteen pannut sanat papereilta ja vanhoilta nauhoilta ovat nyt kansien välissä. Mustavalkoisilla vanhoilla ja vähän tuoreimmillakin kuvilla kuvitettu teos sisältää murresanoja , murrejuttuja ja lauseenparsia.
Vanhemmalle väelle sanonnoista useimmat ovat tuttuja, mutta nuoremmilla teos käy retkestä vanhaan kieleen. Osa murresanoista on kadonnut aktiivisesta käytöstä.
Aino Helaakoski kertoo, että murre on hyvin vaikea kirjoitettava ja sanojen kirjoitusasusta voi olla eri mieltä. Hän painottaakin, ettei teos ole tieteellinen tutkimus, vaan enemmän vapaamuotoinen ja murretta tallentava. Kirjasta on jätetty erikoiset ammattisanat pois, ja on keskitytty arkikieleen.
–Usein piti miettiä pitääkö panna kaksi J-tä yhden sijaan, naurahtaa Jaana Hämäläinen.
Jutut selventävät monen sanan käyttöä omassa asiayhteydessään. Sanojen alkuperää naiset eivät ole selvittäneet, mutta selvästi ruotsinkielestä otettuja lainasanoja on paljon.
Helaakoski kertoo, että ruotsin opiskelu oli monelle todellista pakkoruotsia. Niinpä hän opettajana teki listan ruotsin lainasanoista, joista monet olivat tuttuja murresanoja vielä 70-luvulla ja siten monet pääsivät kielen opiskelun alkuun tutuilla lainasanoilla.
Pyhäjokialueen murre kuuluu länsimurteisiin ja vielä Kala- ja Pyhäjokialueen murteeseen. Tyypillistä murteelle on korvata ts-yhdistelmällä ht: metsä-mehtä, katsoo-kahtoo. Tyypillistä ovat myös välivokaalit: lehmä-lehemä, jalka-jalaka, pohja-pohoja. Lisäksi konsonantit kahdentuvat: mitään-mittään, makaa-makkaa, sanoo-sannoo.
Inessiivissä toinen s usein katoaa: talossa-talosa, sylissä-sylisä.
Lisäksi murteelle ominaista on että vokaayliyhtymä -ea ja -eä muuttuvat -ia:ksi ja -iä: ksi.: pimeä- pimiä, korkea-korkia. Painoton -oa-opääte muuttuu -ua:ksi: maitoa-maitua, peltoa-peltua. D muuttuu usein h:ksi tai j:ksi: saada-saaha tai saaja, jäädä- jäähä tai jääjä.
Myös verbeissä monikon 1. persoonassa tapahtuu muutos: olimme-olimma, menimme-menimmä.
Hämäläinen on valinnut kirjaan yli 330 valokuvaa, joista osa on saatu painokuntoon vanhoista huonokuntoisista negatiiveista. Hän kertoo kuvien käsittelyn olleen aikaa vievää, mutta mielenkiintoista.
Mukana on myös uusia kuvia, pääosin tekijöiltä. Arkistojaan ja albumejaan ovat kirjaa varten lainanneet Lohikosket ja Simpaset. Paljon on mukana myös Erkki Tuuttilan Ja Setti Kestilän vanhoja kuvia.
Kuvia on valittu paljon silmällä pitäen käsitöitä. Kuvien taustoilla näkyy seinävaatteita, pöydillä kirjailtuja pöytäliinoja ja vaatetuksena tietenkin käsin tehtyjä vaatteita ja neuleita. Muutenkin entisajan elämä, maatyöt, harrastukset ja rakennukset pääsevät esiin monipuolisesti.
"Mahto illalla selekää jomottaa ja vihilua, ku oli koko päivän kyykkiny sirpin kans elopellolla. Ku vilija oli saatu puijuksi, oli siinä sivusa saatu matrisseihin olokeja ussein koko puhon väjelle."
Kuvien henkilöistä kaikkia ei ole tunnistettu. Kuvien henkilöiden tunnistamisessa olisi ollut loputon työmaa, toteavat naiset.
Murre mielletään usein vanhemman väen puhumaksi. Jaana Hämäläinen kertoo kuitenkin itse olleensa aina murteen puhuja. Nuoruudestaan Lahden työvuosilta hänellä onkin hauska muisto, kun työnantaja oli epäillyt, että Jaana pitää ensin opettaa puhumaan oikein ja sitten vasta töitä tekemään.
–Sanoin, että en tiedä, pitäisikö loukkaantua, vai nauraa.
Hämäläinen on myös taittanut kirjan. Kirjan kannen on taiteillut Saila Kleine Staarman.