
Raahen kaupungin ja sen tytäryhtiöiden hallinnon ja talouden tarkastuspalvelujen toimittajavalinta ei mennyt kuin Strömsössä.
Useamman kilpailutuksen, tarjouskilpailusta vetäytymisen ja mielenkiintoisin kuvioin tehdystä valinnasta on loppujen lopuksi tehty vielä hankintaoikaisu ja valitettu Markkinaoikeuteen.
Hankintapäätöstä ei ole toimeenpantu, vaan se odottaa kaupunginvaltuuston ratkaisua.
Mutkistunut tilanne on jo ehtinyt vaikuttaa kaupungin toimintaan, kuten tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Kauko Lumiaho totesi aiemmin Raahen Seudussa. Päättäjien ja johtavien viranhaltijoiden sidonnaisuusrekisterin valmisteleminen takkuilee, kun kaupungilla ei ole lainvoimaista tilintarkastusyhteisöä.
Prosessi alkoi, kun Raahen kaupunki tytäryhtiöineen haki kevättalvella hankintalain mukaisin kilpailutuksin tilintarkastusyhteisöä uudelle kaudelle 2017-2020. Sopimukseen oli liitetty myös lisähankintamahdollisuus tilikausille 2020-2022.
Määräaikaan mennessä huhtikuun alkupuolella tarjouspyyntöön oli tarttunut kaksi kiinnostunutta, joista niistäkin toinen veti tarjouksensa pois. Jäljelle jäi BDO Audiator Oy:n tarjous TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy:n vetäydyttyä. BDO oli kaupungin aiempi tilintarkastusyhteisö.
Tarkastuslautakunnassa katsottiin, että kilpailutuslaki ei täyttynyt, kun jäljellä oli vain yksi kilpailutukseen osallistunut taho.
Järjestettiin uusi kilpailutus aiemmasta lievennetyin ehdoin. Se kiinnosti toukokuussa peräti neljää tarjoajaa.
Kiinnostavaa on, että aiemmin tarjouksensa pois vetänyt TALVEAkin oli jälleen mukana kilpailussa. Myös BDO oli edelleen mukana prosessissa. Muut kaupungin tilintarkastuksesta kiinnostuneet olivat Ernst & Young Oy ja KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy.
Lopputulema oli, että tarkastuslautakunta päätyi toimintakautensa viimeisessä kokouksessa hyväksymään tarjouksen TALVEAlta, siis taholta, joka oli aiemmin vetäytynyt kisasta. Tarjous mainittiin kokonaistaloudellisimmaksi.
Lopullisen päätöksen tilintarkastusyhteisöstä Raahen kaupunginvaltuusto teki viime kauden viimeisessä kokouksessaan toukokuun lopussa.
Hankintapäätöksestä on valittanut KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy. Valituksessaan se katsoo, ettei valittu yhteisö täytä kaikkia tarjouspyynnön vaatimuksia.