LUKIJALTA  Olen Norjassa, tarkalleen ottaen Kautokeinossa. Käynnissä on yksi hienoimmista ja itselleni merkityksellisemmistä tapahtumista koko yli kahdenkymmenen vuoden urani ajalta. Lavalla on toinen toistaan hienompia esityksiä, halli täynnä ihmisiä ja kotikatsomoissa ympäri Pohjoismaita arviolta miljoona katsojaa. Äänipöydän takana jännittää, mutta mieli on yllättävän rauhallinen. Vaikka takana on yli viikko 16 tunnin työpäiviä, on helppo sanoa, että tämä on rankkaa, mutta ei mitään verrattuna sotaan. Se tuntuu todella absurdilta. Tässä tehdään viihdettä täysillä ja Mariupolissa ovat ihmiset samaan aikaan motissa ilman ruokaa, vettä ja lääkkeitä. Lapsetkin.

Katson omien lasteni kuvia ennen lähetystä. Emme ole nähneet yli viikkoon, se kaivertaa sisintä, mutta muutaman päivän päästä nähdään.