KOLUMNI
Suruni oli suuri Elisabetin kuoltua. Äitini arvosti kovasti kuninkaallisia ja seurasi heidän tekemisiään suurennuslasilla.
Ehkä se oli yksi köyhän työläisnaisen pakokeinoja arjesta, etenkin 60-luvulla.
Hän kasvatti esikoisensa samaan hulluuteen. Kuvittelin lapsena usein vessassa istuessani olevani kuningatar, ja supisin hiljaa käskyjä kamarineidoille.
Mielestäni Elisabet on ollut ainoa oikea kuningatar. Käsilaukku kädessä hän on vaeltanut vuosikymmenestä toiseen tunnollisesti velvollisuutensa hoitaen liikoja valittamatta tai avautumatta.