Raahen vasemmiston valtuustoryhmä esittää, että Raahen kaupunki alkaisi tarjota perusopetuksen oppilaille maksuttoman aamupalan kouluissa.
– Toimella pystymme tasaamaan oppilaiden välisiä sosioekonomisia eroja sekä rauhoittamaan koulupäiviä. Esitämme myös, että maksuttoman aamupalan tarjoamisen vaikutuksia oppilaiden jaksamiseen ja hyvinvointiin seurataan, aloitteessa lukee.
Valtuustoryhmä perustelee aloitetta sillä, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyn mukaan peruskouluikäisistä huomattava osa ei syö aamupalaa joka arkiaamu. Neljäs- ja viidesluokkalaisista luku on 26 prosenttia, ja kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisten osalta jopa 41,4 prosenttia.
Tutkimukset ovat osoittaneet linkin terveellisen aamupalan ja koulumenestyksen välillä, mutta kaikissa kodeissa ei ole samanlaisia edellytyksiä huolehtia ravitsevasta aamiaisesta.