Suomi on tuhansien järvien maa, mutta jostain syystä kotimainen kala on ruokapöytiemme pääraaka-aineena valitettavan harvoin. Onkiminen onkin usein ensimmäinen askel kalastuksen maailmaan.
– On hienoa, että nuoriso kalastaa ainakin omaksi ilokseen paljon, kokenut kalastaja Seppo Lainekallio toteaa.
Usein kalan vierastaminen lähtee kotipöydästä. Kalaa ei syödä kotona ja vanhempien ennakkoasenteet ovat helposti kovin kalavastaisia. Kokonaista tuoretta kalaa ei välttämättä osata myöskään valmistaa.
"On tärkeää muistaa, että kalastajan paikka on vesillä ja kala ei hyppää ruokapöytään itsekseen.