Vii­kon­lo­puk­si: Juhlaan kut­su­tut

-
Kuva: Vesa Joensuu

Raamatussa Jeesus kertoo vertauksen, jossa mies oli valmistanut suuret juhlat. Kun palvelija lähtivät pyytämään kutsuttuja tulemaan juhliin, yksi toisensa jälkeen kieltäytyi erilaisiin syihin vedoten. Tästä isäntä suuttui ja pyysi palvelijaa kutsumaan kaupungin kaduilta kenet tahansa, joka vain haluaisi ottaa kutsun vastaan. Lopuksi isäntä vannoi, ettei kukaan alun perin kutsutuista pääse enää juhliin.

Tällä vertauksella Jeesus halusi kertoa fariseuksille, että Jumala on valmistanut ihmisille pelastuksen, jonka Israelin kansa kuitenkin hylkää ja kieltäytyy ottamasta vastaan.

Yksi asia tässä vertauksessa jäi mietityttämään. Tämän kertomuksen ihmisillä oli perustellut syyt, jotka estivät heitä osallistumasta juhliin.

Silti tuon talon isäntä, eli Jumala, tunsi vihaa niitä kohtaan, jotka eivät tulleet juhliin.

Luulisi, että Jumalalle joka on luonut maan, tähdet ja kuun, lukemattomat universumit ja fysiikan lait, ihmisten pelastaminen olisi pikku juttu ja Hänellä, jos kenellä, riittäisi enemmän ymmärrystä ihmistä kohtaan.

Kun tarkemmin miettii, mitä Jumala teki pelastaakseen ihmiset, Hän teki kaikkensa ihmisten puolesta. Hän antoi osan itsestään, oman poikansa, jotta meillä ihmisillä olisi iankaikkinen elämä.

Ei siis ihme, jos Jeesuksen kertomassa vertauksessa Jumalan mitta tulee täyteen, kun valittu kansa päättää yksissä tuumin olla välittämättä tästä pelastusteosta ja asettaa oman viisautensa, omat lakinsa ja vuosisataiset perinteensä tärkeämmiksi.

Usein ajatellaan, että iankaikkisella elämällä tarkoitetaan kuoleman jälkeistä elämää. Toki sillä tarkoitetaan sitäkin, mutta iankaikkinen elämä on myös jo tässä hetkessä.

Jumala halusi pelastaa meidät jo tässä elämässä. Siksi hänen täytyi antaa ihmisille niin vahva esimerkki ja esikuva, että se herättäisi koko ihmiskunnan jatkuvasta tyytymättömyydestä, kaiken turhan tavoittelusta, ja väkivaltaan, kunniaan ja vahvemman oikeuteen perustuvasta kulttuurista.

Jumalan hyvä tahto on, että meillä olisi rauha. Rauha itsemme, toinen toisemme ja Jumalan kanssa. Olisi se sama tunne, joka oli paimenpsalmin kirjoittajalla ”ei minulta mitään puutu”.

Siksi on hyvä rukoillen pyytää, että osaisimme arvostaa tuota Jumalan pelastustekoa, jotta meissä syntyisi halu ottaa kutsu vastaan ja jotta voisimme perustaa elämämme pohjalle, joka kestää ja kantaa koko meidän elämän ajan, aina iäisyyteen saakka.

Sakari Salo