SF-Caravan ry on nimennyt raahelaisen Kauko Meriläisen Vuoden karavaanariksi 2022. Yhdistyksen tiedotteen mukaan Meriläinen, 70, on aktiivinen yhdistystoimija niin kotipaikkakunnallaan Raahessa kuin valtakunnallisen liiton tehtävissä.
– Kuusi vuotta SF-Caravan Raahentienoo ry:n ja kuusi vuotta SF-Caravan Lohenpyrstö ry:n puheenjohtajana toiminut Meriläinen on vaikuttanut liittohallituksessa vuosina 2014–2016 ja toimii liiton asiantuntijatehtävissä edelleen, tiedotteessa kerrotaan.
Palkitsemisperusteluissa todetaan vankan sähköalan asiantuntemuksen omaavan Meriläisen palvelleen SF-Caravan ry:n jäsenyhdistyksiä ja yhdistysten jäseniä, karavaanareita, leirintä- ja sähköturvallisuuden asiantuntijana vuodesta 2018 alkaen. Hän on muun muassa ollut osaltaan luomassa leirintämatkailun turvallisuusohjeita ja osallistunut sähkö- ja kaasulaitteiden turvallisuuden parantamiseen tähtäävään työhön.