
Lapaluodossa pääpaikkaansa pitävä Woodcomp laajentaa toimintaansa Kiiluntien yhteen halliin.
Uusia tiloja tarvittiin, koska yritys on aloittanut rakentamiseen käytettävien tilaelementtien valmistuksen.
Uudelle tuotantolinjalle on jo käynnistetty rekrytointi. Tällä hetkellä tarvetta arvioidaan olevan vielä 40 työntekijälle. Osa tulee työskentelemään Lapaluodossa.
–Tarvitsemme ammattitaitoista sitoutunutta porukkaa. Yhä edelleen haetaan osaajia erityyppisiin rakentamiseen liiittyviin tehtäviin, Woodcompin toimitusjohtaja Marko Paloniemi sanoo.
Kyseessä on merkittävä lisäys, sillä tällä hetkellä Woodcomp-konsernilla on 120–125 työntekijää.
Kilpailu rakentamisessa on kovaa, mutta omien tuotteiden jatkojalostaminen tuo kasvuedellytyksiä.
Tilaelementtituotanto on mukana Woodcompin strategiassa, mutta se lähti käyntiin ennakoitua rivakammin.
Paloniemi on tyytyväinen, että tuotannolle sopivat tilat järjestyivät nopeasti.
Tuotanto Kiiluntien hallissa alkaa toden teolla tammikuun lopulla tai helmikuussa. Ensimmäinen tilaelementtitilaus on jo toimitettu. Sen valmistaminen aloitettiin Lapaluodossa ja päätettiin Kiiluntien hallissa.
Woodcomp pääsi aiemmin Ruukin teräspalvelukeskuksen käytössä olleeseen halliin joulukuun alusta. Tällä hetkellä hallia vielä siivotaan, mutta toimihenkilöt ovat jo päässeet muuttamaan.
Yhtiö lisää omaa suunnitteluaan. Suunnittelijoita on tarkoitus palkata lisää, jolloin suunnitteluosastosta tulee 5–6-henkinen.
Suunnitteluosasto tulee työskentelemään Kiiluntiellä olevissa toimistotiloissa.
Tilaelementit jatkavat Woodcompin tuotantoketjua. Lapaluodossa valmistetut ulkoseinäelementit tuodaan halliin, jossa niiden työstämistä jatketaan.
Valmiissa elementissä ovat paikallaan jo kalusteet ja esimerkiksi tapetit. Ensimmäisessä tilauksessa elementissä olivat mukana jo sängyt, petaamattomina tosin.
Sisätiloissa tehdyt tilaelementit ovat erinomainen keino turvata rakentamisen kuivaketju.
Etelä-Suomessa rakentaminen on niin kiivasta, että alaa vaivaa paikoitellen jo työvoimapula. Mahdollisimman pitkälle valmiiksi tehdyt tilaelementit vähentävät työvoimatarvetta rakennustyömaalla.
Tilaelementeistä rakentaminen nopeuttaa työskentelyä rakennustyömaalla. Paloniemi antaa esimerkin: neljästä moduulista koottavan omakotitalon asentaminen muuttovalmiiksi kestää parhaimmillaan alle viikon.
Tilaelementeistä tullaan rakentamaan pääsääntöisesti suurempia aluerakentamisen kohteita. Rakennukset voivat olla muun muassa rivi-, luhti- tai kerrostaloja.
–Tilaelementtituotanto ja -suunnittelu pääsee oikeuksiin suuremmissa kokonaisuuksissa, Paloniemi sanoo.
5 600-neliöinen ja 270 metriä pitkä halli mahdollistaa myös suurten elementtien tekemisen. Mahdollista on tehdä kerralla useita peräti 18–24 metriä pitkiä kattoelementtejä.
Uusi tuotanto menee Woodcompin nykyisille yhteistyökumppaneille, mutta samalla etsitään myös uusia asiakkaita.
Käynnissä on myös vientiprojekti. Ensimmäiset tilaelementtitoimitukset menivät Pohjois-Ruotsiin.
Paloniemi luottaa siihen, että tulevaisuudessa puurakentamisen painoarvo kasvaa. Tällä hetkellä esimerkiksi kerrostalorakentamisesta puutalojen osuus on hyvin pieni.
Viime vuonna Suomessa aloitettiin noin 32 000 uuden kerrostaloasunnon rakentaminen. Siitä puukerrostaloasuntoja oli noin 1 500.