Pelastetaan Suomen Luonto ry on tehnyt oikeuskanslerille kantelun tuulivoimakuntien kunnanjohtajien verkostosta.
Suomen Tuulivoimayhdistyksen (STY) aloitteesta kuntamarkkinoilla perustettiin 14. syyskuuta tuulivoimakuntien kunnanjohtajien verkosto, jonka virallisena tavoitteena on tuulivoimakuntien yhteisen edunvalvonnan ja tiedon jakamisen lisäksi oikaista vääriä uskomuksia ja edistää tuulivoimainvestointien nykyistä tasaisempaa sijoittumista Suomessa.
Pelastetaan Suomen Luonto ry:n lähettämän tiedotteen mukaan verkostoa oli perustamassa kuusitoista kuntajohtajaa, joiden kaikkien henkilöllisyyttä ei ole paljastettu.
Valituksen mukaan vain Torniossa ja Kannuksessa on kaupunginhallitus käsitellyt ja hyväksynyt kuntajohtajan liittymisen verkostoon.