Vaikka olisi osannut aavistaakin, Raahen Pakkahuoneen museon kirkkosalissa järjestettyjen Pienten barokkituokioiden tenhovoima yllätti silti.
Konserteissa harvoin on silmille muuta osoitetta kuin esiintyvä artisti. Harva tulee, uutuudenviehätyksen jäätyä kauas taakse, katselleeksi Raahesalin seiniä tai Keskuskoulun yläsalin rakenteita. Nyt oli silmille tarttumapintaa yltäkylläisyyteen asti.
Kuulijat olivat barokin sisällä. Koristeellisuus ja mahtipontisuus, mittasuhteiden suurpiirteisyys näkyi paitsi kirkkoveistoksissa, kuului myös musiikissa. Tunteissa ei säästelty ja musiikissa kuultiin paitsi kauneutta, myös draamaa.
Keskiviikon Pieni barokkituokio jätti vielä jokusen jakkaran vapaaksi, mutta torstai-illalle oli tulijoita jonoksi asti. Täyteen ahdettu pieni tila tiivisti tunnelman. Vaikutelmaa siitä, että istutaan kuin kirkossa, ei tarvinnut hakea. Me olimme kirkossa ja teimme sujuvan aikahypyn satojen vuosien taakse.
Museonjohtaja Eija Turunen piirsi innostavalla ja kansantajuisella tyylillään yleisön eteen kuvan kahdesta barokin ajan raahelaisurkurista, Zachris Palmista ja Joachim Lückmanista.
Palm tuli Raaheen kaupungin perustajan Pietari Brahen lähettämänä 1670-luvun alussa soittamaan parikymmentä vuotta aiemmin valmistuneen kirkon soitinta, urkuposetiivia.
–Palm on merkittävä Suomen musiikin historiassa sikäli, että hänen säveltämänsä Ilo-laulu on ensimmäinen Suomessa painettu sävellys, jossa on säveltäjän nimi, Turunen kertoi.
Laululla on sotaisa tausta. Hollannin sodassa Tanska julisti sodan Ruotsille ja tammikuussa 1678 ruotsalaiset saavuttivat Pommerissa Rügenin saarella tanskalaisista mahtavan voiton.
Palm sävelsi laulun voiton kunniaksi ja sitä esitettiin Raahen kirkossa 4.3.1678.
Musiikki sytytti koko kirkkosalin eloon.
Viulistin takana seisova apostoli näytti hymyilevän tavallista leveämmin ja puisten enkelien pitelemät soittimet tuntuivat säestävän kaikkea äänettöminä. Musiikki sai kuvat.
Raahen Musiikkiopiston soittajat ja laulajat, viulistit Rebekka Lohi ja Milla Majanen, sellisti Alisa Eskola ja laulajat Janika Knuutinen, Emma Paananen ja Karoliina Taskila onnistuivat hienosti avustavien opettajiensa Sini Eusebion ja Heli Väisäsen kanssa.
Hirsirakennus antoi soitolle ja laululle lähes hämmästyttävää pehmeyttä.
Muutaman metrin päässä tapahtuva musisointi kuulosti lämpimältä ja pyöreältä. Sellot ja viulut tuntuivat soivan täyteläisinä suoraan rintakehästä läpi.
