Lukijalta
Mielipide
Tilaajille

Yle­nai­kai­nen puolue

MIELIPIDE Ylen uutistoimituksessa ja muutoinkin Yleisradiolla näyttää olevan kova huoli vaalituloksesta. Vaikka kyseessä on ”vain” kuntavaalit, niin pelko perussuomalaisten vaalivoitosta asuu sitkeästi siinä talossa. Yle toimii verovaroin ja mahdollinen suunnanmuutos tulevien kunta- ja eduskuntavaalien jälkeen hirvittää yleläisiä. Onhan mahdotonta hyväksyä tilannetta, että Yle joutuisi tekemään töitä, hankkimaan ulkopuolista rahoitusta mainoksilla, leikkaamaan menojaan tai muuten vain muuttamaan toimintatapojaan Yle-politiikan tekemisestä aitoon ja oikeaan uutisointiin.

Niinpä siis perussuomalaisesta puolueesta tulee maalata kuva ääriryhmänä, jota kenenkään ei pidä äänestämän. Avuksi tuohon työhön kelpaavat kaikki mahdolliset henkilöt, tahot ja jutut, joita tv-ruutuun voidaan nostaa