Annankankaan tuulivoimapuisto on yksi ”Mitä kuuluu Suomi” -virtuaalikampanjan kohteista. Kampanja on osa SuomiAreena-tapahtumaa, joka järjestetään tänä vuonna hybriditapahtumana 12.–16.7. Sen järjestävät MTV ja Porin kaupunki pääyhteistyökumppaninaan muun muassa Metsähallitus. ”Mitä kuuluu Suomi?” on Metsähallituksen kampanja.
Touko Heikkinen Metsähallituksesta kertoo, että hankkeen avulla haluttiin sisällyttää kohteita koko Suomen alueelta mukaan tapahtumaan, vaikka tapahtuman järjestääkin Porin kaupunki.
– Pyritään monipuolisesti esittelemään Metsähallituksen kohteita. Haluttiin myös esitellä tuulivoimaa. Ollaan pyritty ottamaan kaikki Metsähallituksen toiminnot mukaan, Heikkinen sanoo.
Hänen mukaansa Annankangas valikoitui kampanjan kohteeksi myös siksi, että tuulipuistossa on turvallista ulkoilla normaalisti.
