Raahen liikekeskustan asemakaavamuutoksen kaavaehdotus on valmistunut ja tulossa tänään keskiviikkona kehittämislautakunnan ja 28. maaliskuuta kaupunginhallituksen käsittelyyn.
Kaupunginhallitus asettaa kaavaehdotuksen todennäköisesti nähtäville. Sitä esitellään yleisölle kaavoittajan vastaanottopäivänä palveluiden olohuoneessa Praatissa 7. huhtikuuta.
Raahentienoon Osuuspankin korttelissa kaavaehdotuksessa on rakennusoikeutta 8 000 kerrosneliömetriä.
Toimitusjohtajan Kalle Arvion näkemys tässä vaiheessa on se, että ensin saatetaan kaavahanke loppuun ja sitten ajan kuluessa mahdollisesti tarkastellaan asioita.
– Ei voi olla kieltämättä etteikö tämä geopoliittinen tilanne myös meidän toimialueemme osalta aseta monta asiaa uuteen valoon, mutta toivon kaavahankkeen menevän suotuisasti eteenpäin, Arvio pohtii.