Ba­ri­to­ni Akseli Mat­ti­lal­la on vahvat su­ku­juu­ret Raa­hes­sa – Nyt hän jatkaa oop­pe­ra­mais­te­rik­si Köö­pen­ha­mi­nas­sa

Hänen äitinsä Marianne Liimatainen on kotoisin Honganpalosta ja isänsä Jarkko Mattila Paraatinmäeltä. Molemmat mummolatkin ovat tukevasti Raahessa. Eno, toimittaja Markus Liimatainen, on myös monelle tuttu kasvo televisiosta.

Kuopiossa mies kävi koulua ylioppilaaksi asti. Sitten putosi positiivinen pommi.

– Pääsin Sibelius-Akatemiaan heti ensimmäisellä yrittämällä. Se oli kova yllätys siinä vaiheessa. Pitkään koulussakin oli vielä tunne, että mitä minä täällä oikein teen. En ollut äänenmuodostuksessa enkä tekniikassa pitkällä, mutta minussa enemmänkin nähtiin potentiaalia, Mattila kertoo.

Musiikki on aina ollut luonteva osa Akseli Mattilan elämää.

Mattilan mummolassa on tallennettu videolle kuinka pikku-Akseli laulaa Mikki Hiiri merihädässä -kappaletta. Ensimmäisen virallisen esiintymisensä poika järjesti ala-asteella.

– Pyysin opettajalta lupaa laulaa J. Karjalaisen Doriksen. Olin opetellut sen PlayStationin SingStarin-pelistä. Veivasin sen sellaiseen kuntoon, että kehtasin laulaa sen luokan edessä.

Musiikinopettaja-äiti vei musiikkileikkikouluun ja kaikki kouluvuodet kuluivat musiikkipainotteisissa kouluissa.

– Kuuntelin punkkia ja rokkia –  varsinkin punkkia ja bänditouhujakin oli yläasteella kaikennäköisiä.

Käänteentekevä tapaus sattui Mattilalle musiikkilukiossa. Koulussa tehtiin Minna Canthin Sylvi-näytelmä. Ohjaaja kysyi voisiko Mattila laulaa näytelmän lopussa Toivo Kuulan laulun Syystunnelma.

– Se oli ensimmäinen sysäys klassisen musiikin suuntaan. Olin sitä ennen käynyt kanttorilla muutamalla yksityislaulutunnilla yläasteen lopussa.

Laulupedagogi Anni-Mari Hilanderista tuli Mattilalle tärkeä opettaja ja myöhemmin myös sparraaja Sibelius-Akatemian pääsykokeisiin.

– Kun täytin 18, niin Hilanderillakin meni hetkeksi hermot. Minulla oli siinä sellainen irrottelujakso, mutta sitten piti tullaa taas hattu kourassa takaisin tunnille, Mattila nauraa.

Juuri Hilander oli se, joka patisteli Mattilaa oikeaan suuntaan. Hän teki selväksi, että miehellä olisi lahjoja lähteä opiskelemaan laulua.

– Jossain vaiheessa lukiota itselleni valkeni, ettei minulla muuten ole korkeakouluun asiaa. Ala- ja yläasteella soitin käyrätorvea ja soitin orkestereissa, mutta klassinen musiikki ei silti suuresti kiehtonut.

Mattilan kasvu klassiseksi laulajaksi kasvaminen alkoi Sibelius-Akatemiassa.

Vuosien myötä miehelle kehittyi arvostus ja intohimo laulamista kohtaan. Samalla tarkentui tahtotila: tätä haluan tehdä.

Muutaman vuoden sisällä Mattila pääsee aloittamaan työelämän.

– On hassua sanoa ääneen, mutta on ihan kiva olla hyvä jossakin. En elä ja hengitä oopperaa ja klassista musiikkia, vaan elämässäni on paljon muitakin juttuja, joista nautin. Mutta mitä enemmän sitä tekee, sitä enemmän sitä arvostaa ja olen oppinut sitä rakastamaan.

Muutaman vuoden sisällä Mattila pääsee aloittamaan työelämän. Hän on tyytyväinen ammatinvalintaansa sikäli, että itsensä kehittämisessä ei tule peräseinää koskaan vastaan.