Helsinkiläinen Mirka Saarinen perusti vuonna 2017 Suomen ensimmäisen vanhusseurapalveluyrityksen. Työntekijät ovat eläkeläisiä, joiden keski-ikä on 67 vuotta.
Nyt Seurana-yritys laajenee Raahen alueelle. Toimintaa eli ystäväseuralaisia on jo Pyhäjoella.
– Seuranan kautta noin kolmisensataa vanhusta on saanut elämäänsä säännöllisesti vierailevan eläkeikäisen ystävän. Ystävät puolestaan ovat saaneet elämäänsä lisää merkityksellisyyden tuntua ja 13 euron tuntipalkan eläkkeensä päälle, Saarinen kertoo.
Yritys syntyi Saarisen henkilökohtaisesta elämäntilanteesta.
– Minulla oli maailman ihanin pappa, joka joutui hoivakotiin Tampereella.