Mainos: Tutustu Raahen Seutu Digiin eurolla kuukausi - tilaa tästä

En­sim­mäi­se­nä työ­päi­vä­nä kas­san­hoi­ta­jal­le an­net­tiin käsiase var­muu­den vuoksi

Näin Martta Rautio muisteli työhistoriansa alkuvaiheita 1900-luvun alun Raahessa.

Juhannuksen edellä v.1917 astelin silloisen kapteeni Wihurin konttoriin, joka sijaitsi Huotarin peräkamarissa, vastapäätä Heikki Sovion taloa. Siihen aikaan ei juuri mainittu katua eikä numeroa, osoitteena oli vain sen ja sen talo.

Kai minulla sydän vähän jännityksestä pamppaili kun esitin asiani ja Raahen Porvari- ja Kauppakoulun päästötodistuksen. Hyvähän se oli kapteenin mielestä.

Ilmoitin heti varauksena että jotenkin kai ne muut numerot pitivät paikkansa mutta englannin kielen 9 pitäisi kääntää ylösalaisin (meidän englanninkielen silloisen opettajan "Mister Campbellin tunneilla nimittäin tehtiin aina kaikkea muuta kuin opittiin englantia). Tähän myhäili kapteeni herttaisesti hymyillen että kyllä hän sen kielen osaa, joten toimeen tullaan. Ja niin sitten sovittiin että tulen heti juhannuksen jälkeen töihin.

Kyllähän siinä poikamiehen huushollissa oli puuhaa jos minkälaista, liikehommista puhumattakaan.

Kuin ihmeen kautta on hallussani säilynyt ensimmäinen kassa-kladi ajalta 27.6. 1917-12.6.1920. Sitä sellaisesta muistuu mieleen yhtä jos toistakin tuolta ajalta.

Jo ensimmäisenä päivänä kapteeni antoi minulle jonkun käsiaseen. Minä kauhistuin että ei kai se vaan ole ladattu, johon hän että ei kai sitä sitten ehdi ladata jos kiire tarve tulee. Hänellä oli monenlaisia asiakkaita ja ehkä hänellä oli aihetta pelätä yllätyksiä. Itse hän oli usein matkoilla ja minä sain olla suurten raha-asioiden kera yksin konttorissa. Onneksi tuota asetta ei milloinkaan tarvinnut käyttää.

Pahentunut makkarakin kelpasi ruokapulassa

Ensi alussa - kuten jo joskus olen kertonut - myytiin siellä Huotarin pihan perällä olevassa makasiinissa tai liiterissä purjelaiva Annaa varten varattua muonaa, homehtunutta voita tritteleittäin ja pahentunutta makkaraa, mutta kun ruoka siihen aikaan oli lujassa, niillä oli hyvä menekki.

Sitten oli kladissa merkintöjä monenlaisista artikkeleista. Ostettiin ja myytiin mm. köysiä - niistä tehtiin triivejä. Minä punnitsin sopivia määriä köyttä ja Raahen vanhat mummot niistä nykivät triivejä, jotka taas vuorostaan punnittiin ja paalutettiin ja myytiin.

Venäjän lehtiä ostettiin paaleittain, kahvia, saippuaa, sukkia, olkaimia, tervaa, silakoita, lipeäkalaa y.m. on merkitöjä kladissa.

Liiketoverina kapteenilla oli Antti Mustonen, ja konttori muutettiin jo vuoden 1917 lopulla Mustosen taloon, KOP:n entiseen taloon. Silloin KOP oli vastapäätä, nykyisessä Aurion talossa. Meidän pankkimme oli kuitenkin nykyinen PYP, josta erikoisesti muistan pankinjohtaja Isak Kerttulan.

Kun kapteeni oli paljon matkoilla, kirjoitin minä aina hänen nimensä tarvittaessa ja Kerttula sanoi että neiti kirjoittaa sen jopa paremmin kuin Antti itse.

Mustosesta erottiin kuitenkin jo syksyllä 1918 ja konttori muutettiin Durckmann 'in taloon, jonka tontti nyt odottaa tulevaa virastotaloa. Ensin asuttiin vuokralla 600 markkaa kuukaudessa, 7 huonetta ja keittiö, joista yksi huone oli konttorina ja muut kapteenin asuntona. Oli ämpäri WC:kin, kuten sen ajan herrasväellä oli tapana.

13.3.1920 osti kapteeni sitten tämän talon itselleen. Toisessa päässä taloa asui vuokralla silloinen kapteeni Holmstöm, jonka pienet pojat Niilo, Jussi ja Pekka olivat kapteenille hyvin mieluisia. Hän oli hyvin lapsirakas.

Ne liiketoimet olivat tähän aikaan halkojen ostoa ja myyntiä. Oli 5 omaa hevosta, joiden hoidosta ja rehuista oli monenlaista puuhaa. 1918 oli purjelaiva Osmo, jonka lasti purettiin Lapaluodossa, vain 3 muuta laivaa, mutta 1919 oli jo noin 50 laivaa, joista monta parrulaivaa (Frans Kangas & Tor Sovio).

Kukapa olemattomista puuhista tietäisi

1.2.1919 olin Oulussa oikeudenkäynnissä (A. Wihurin ja Mustosen liikeasiat) kutsuttuna todistajaksi, jossa kuitenkaan en tiennyt niistä puuhista mitään. Nauroimme jälkeenpäin Antin kanssa että kukapa olemattomista tietäisi.

Kassakaappi,joka vieläkin on Lapaluodon konttorissa ostettiin 1.10.1919. Ensimmäinen kirjoituskone ostettiin 27.1.1919. Hinta oli 2375 mk.

Vielä on merkintä että AW osti Ruonan osakkeita 17.11.1919. Silloin kai Ruona Oy nykyinen Raahe Oy perustettiin.

Muistan hyvin ne ne vanhat puuröttelöt (Lundbergin vanha mylly), jotka olivat nykyisen Raahe Oy:n paikalla. Jussi Järvinen aloitti hyvin vaatimattomasti lehmänkellojen ja muun peltitavaran valmistuksella nyt niin suureksi paisuneen liikkeen. Siinä alussa Wihuri oli tärkeänä tekijänä.

Laiva Oy:n osakkeet (Anna ja Muisto) Antti möi 26.11-1919. En muista kuka ne osti, mutta varmasti hävisi. Antti osasi aina aikanaan luopua kannattamattomasta yrityksestä.

4.11.1919 ostettiin ensimmäinen hinaaja, nimeltään Turva, jonka päällikkönä oli Stark ja sittemmin Andersson. Ensimmäinen työnjohtaja oli Nestor Torppa, hyvin luotettava ja uskollinen mies. Hän valvoi sekä halkojen hankintaa että laivan lastausta, siirtyi sittemmin autonkuljettajaksi omalla autolla. Hän oli ensimmäisiä Raahen autoilijoita.

Laivan menot laskettiin pennilleen ennen laivan lähtöä

1919 hoidimme kaikki laivojen ulosselvitykset Raahen Puutavara Oy:n konttorissa Virpiperässä. Törmälä, vanha herttainen ajuri kyyditsi meidät aina sinne ja selvitykset tehtyämme soitimme hänet taasen hakemaan.

Siihen aikaan oli tapana että laivan menot perittiin rahtiennakolla ja se piti laskea pennilleen ennen laivan lähtöä. Ei saanut mennä yli eikä jäädä vaille. Ja kun toisinaan oli 30-40 konosementtia, joista lastin sai poimituksi vasta lastauksen päätyttyä, oli toisinaan kiirettäkin saada ajoissa kaikki menot selville. Lassilan Emil ja Mäkelän Anna siellä tornikonttorissa olivat miellyttäviä kanssaihmisiä.

Kerran oli joku kapteeni jättänyt sinne konttoriin pienen suloisen, valkoisen villakoiransa, jonka jalka oli loukkaantunut, ja siihenkös Antti ihastui. Otimme koiran mukaamme ja siitä tuli meidän kaikkien lemmikki.

Niin Wihuri muutti sitten ahtausliikkeensä Oy Brahestad Stevedoring Ltd:ksi vuonna 1920. Liikkeen perustajat olivat Antti Wihuri, Kaarlo ja Ilmari Söderström, Isak Kerttula, 0 Wallin, Lauri Penzin ja Martta Rautio. Wihuri lähti Raahesta Helsinkiin New Federationin johtajaksi.

Herttainen merikapteeni Ilmari Söderström

Ilmari Söderström, merikapteeni, herttaisimpia kohtaamisistani ihmisistä, tuli liikkeen johtajaksi. Hän oli johtajana 1920-1921. Hänen jälkeensä tuli myöskin merikapteeni, August Wirkki 1921-1922 tai 1923. En muista varmaan. Alvar Wilen oli muistaakseni vuosina 1923-1924 ja hän yhdessä johtaja August Lindbergin kanssa 1923-1930. Myöhemmin August Lindberg johti liikettä yksin ja jätti myöhemmin koko liikkeensä pojalleen Lars Lindberg'ille.

Aikomukseni oli pysyä vain kladini edellyttämässä ajassa mutta mainitsen johtajien lisäksi myöskin kaikki konttorien sijaintipaikat.

1. Huotarin talo 1917

2. Entinen KOP:n talo (Mustonen) 1918

3. Durckmannin'in talo 1918-1923 tai 24

4. Heiskasen talo (joka paloi joulukuussa 1925)

5. Wilenin asunto aseman lähellä (nyk. Sokos)

6. A. Lindbergin talo Rantakadun ja Fellmanin puistikkokadun kulmassa

7. Varvin talo 1951-1961

8. A. Lindbergin talo 1961-1963

9. Nykyinen Laivurinkadun osakehuoneisto 1963-edelleen

10. Lapaluodon konttori miltei kaikkina kesinä 1920-196?

Henkilökuvista alkuvuosilta tulisi luku erikseen. Mainitsen ainoastaan mieleenpainuvimmat. Thompson vaikutti vuodesta 1919. Hän oli tavallaan ylityönjohtaja ja hoiti laivojen muonituksen, joka muutamina vuosina oli miltei tuottavampaa kuin muu toiminta.

Ostettiin kokonaisia naudan ruhoja Lapaluodon jääkellariin ja sieltä sitten paloittelimme niitä tilausten mukaan laivoille. Siihen aikaan rahdit olivat korkeita eikä hintoja kyselty. Ne olivat toisinaan mielivaltaisia. Pääasiassa lihaa ja eläviä kanoja laivat tilasivat.

Luotseista vanhimmat olivat kapteeni Juselius, Matti Tuikkala, Aleksi Sillakorva, Veikko Seppä sekä August ja Veikko Erikkilä.

Tullihoitaja Gust. Swanljung, Weissmann, Lindholm, Huovinen.

Päällysmies Prami oli persoona

Päällysmies Prami oli persoona, jota ei voi unhoittaa. Monet matkat teimme laivanselvityksiin Rahjaan hänen moottorillaan. Joskus pelotti kun hän pimeässä ajeli karikkojen välistä, lohduttaen että tämä moottori on jo niin tottunut näihin vesiin, ettei se voi erehtyä.

Ahlgren samoin Kalle Läksy ja Niilo Himanka olivat kauan tullin miehiä.

Ossi ja Carl-August Swanljung olivat miellyttävinä kilpailijoina mieleenmuistuvia. Parina vuotena (1924-1925) heidän firmansa hoitivat kaikki laivojen selvitykset sopimuksen mukaan ja me ahtaukset. Ossi-konsulin ponilla ajoin monet kerrat laivan selvityksiin Lapaluotoon, eikä silloin ajettu 100 kilometrin nopeudella.

Työnjohtajia on ollut monia. Paitsi Torppaa, vanhimpia olivat Poukkula, joka vuoden 1920 lakon jälkeen hoiti työväen tilit urakkalaskuna, ja työväen osaston rahastonhoitaja Männistön Kusti jakoi tilit lastaajille. Poukkula on jäänyt mieleen rauhallisena ja tasapuolisena miehenä.

Adolf Palanen, Kalle ja Taavi Marttila sekä Kaarela ja Antti Silvola olivat myöskin pitkäaikaisia työtovereita. Palanen oli teräväpäinen, kuten kansa sanoo. Hän osasi täsmälleen jo lastauksen alkaessa sanoa milloin laiva olisi lastissa. Lastaajia kohtaan hän oli vähän liiankin hellävarainen, mutta itse huiski aina etumaisena. Näistä on Kalle Marttila vielä elossa.

Venäläisemigrantti Tulinoffista olisi syntynyt vaikka romaani

30-luvulla Carpan aika olisi myöskin luku erikseen. Silloin olivat kuvassa mukana ennen kaikkea M. Soback, vanha Tulinojf, August Siniluoto, Nestor Maijala, Tor Sovio, jonka kanssa kävimme yhdessä metsä- ja puukauppojen tilinmaksuissa Oulaisissa ja sieltä vielä eteläisissä kylissä. Hevoskyydillä ajeltiin lanssilta toiselle kovassakin pakkasessa.

Tulinoffista voisin kirjoittaa vaikka romaanin, jos minulla olisi hiukankaan kirjallisia taipumuksia. Hän oli venäläinen emigrantti, joka oli tottunut ylelliseen elämään ja vallankumouksen aikana menetti koko omaisuutensa, josta hän mielellään kerskui. Venäläisen tavan mukaan hän tavallisesti puukaupoiltaan palatessa toi minulle kukkia tai suuria makeislaatikoita.

Sobackin aikana tehtiin töitä satamassa kolmessa vuorossa. Laivoilla oli kiire ja ne valmistuivat miltei säännöllisesti yöllä. 8-tuntisesta päivästä ei ollut siihen aikaan puhettakaan. Ja itse Soback, jota kutsuimme vaan papaksi, saattoi useinkin tulla ostosmatkoiltaan illalla myöhään ja esitti ala-asiamiestensä tilejä sanoen että voisiko rva Rautio laittaa nämä selviksi esim. seuraavaan iltaan. Koska hän teki itse työtä yötä päivää ei hänellä ollut ajan tajua, mutta niin sitä vaan aina selvittiin, vuorokaudessahan oli silloinkin 24 tuntia.

Schwedge, joka perheineen tuli sitten Carpan tilejä hoitamaan oli saksalaiseen tapaan oikea työhullu.

Sotavuodet ja yhteistyö saksalaisten kanssa tuovat mieleen Oberzahlmeister Flossdoffin, Kellerin ja Wili Zörnerin, kaikki sydämellisen herttaisia ihmisiä. Työn tahti heidän aikanaan oli kova. Kaikki miesväkihän oli meiltä sodassa. Nuoret poikaset, vanhat ukot ja naiset, toisinaan useita kymmeniä oli työssä satamassa. Tuli olkia ja heiniä, perunoita, viljaa ym., jotka edelleen lastattiin Pohjois-Suomeen rintamille.

1944 sodan päättyessä oli niin vaikea erota tutuiksi käyneistä työtovereista, jotka täältä autoilla lähtivät Pohjois-Suomen kautta tuntematonta tulevaisuutta kohti. Niin, miltei kaikki ovat he riveistä poistuneet, mutta muistot elävät.

Kesäapulaisia on ollut hyvin paljon. Tässä muutamia vanhimmalta ajalta mainitakseni: Karin ja Greta Planting (Pohjama), Toini Pesonen, Allon, Birger ja Erik Swanljung, Olle von Troil, Tauno Rautio (Tassu), Veijo Madetoja, Ulla Kallankari, kaikkia en mitenkään voi muistaa, mutta kaikki he ovat olleet hyviä ja luotettavia tovereita.

Edellä olevat muistelmat on jälkipolvien Fammuksi kutsuma Martta Rautio kirjoittanut 1960-luvulla.