Keskustan Revonlahden paikallisyhdistyksen vuosikokouksessa tehtiin sekä henkilövalintoja että otettiin kantaa energia-asioihin.
Vuosikokous nimesi ensivuoden eduskuntavaaleihin ehdokkaiksi kansanedustaja Hanna-Leena Mattilan Raahesta ja yrittäjä Markus Kuotesahon Revonlahdelta.
Mattila on toiminut kansanedustajana kesäkuusta 2018 lähtien. Kuotesaho oli ensimmäistä kertaa ehdokkaana vaaleissa kevään 2019 eduskuntavaaleissa. Hän keräsi oman listansa ehdokkaana 3 983 ääntä, mutta jäi suhteellisen vaalitavan vuoksi ilman kansanedustajan paikkaa. Kevään 2021 kuntavaaleihin Markus Kuotesaho asettui ehdolle Suomen Keskustan jäsenenä, ja lunasti paikkansa Siikajoen kunnanvaltuustoon.
Ensikesän puoluekokousaloitteeksi kokous esitti, että kunnallisiin luottamustehtäviin valittavien henkilöiden sukupuolikiintiöt poistettaisiin.