Raahen Vesi Oy:n hallituksen mielestä Raahen kaupunginvaltuusto hyväksyi tammikuussa ympäristönsuojelumääräykset hulevesien osalta vahvasti puutteellisten tietojen perusteella. Määräysten mukaan hulevesiviemäreiden vedet tulee käsitellä ennen vesistöön johtamista esimerkiksi kosteikon, viivytyskentän tai teknisen puhdistusjärjestelmän kautta. Tämä tarkoittaa, että Raahen Vesi ei saa enää laskea esimerkiksi kaupungin keskusta-alueen hulevesiä Pikkulahteen puhdistamatta.
Vesiyhtiön hallitus esittää nyt, että Raahen kaupunginhallitus saattaisi asian takaisin kaupunginvaltuuston käsittelyyn. Uudelleenkäsittelyä perustellaan muun muassa vesiyhtiön kuulemisen laiminlyönnillä.
– Vesiyhtiölle tuli täytenä yllätyksenä se, että valtuuston päätettäväksi edenneisiin ympäristönsuojelumääräyksiin olikin tehty ratkaiseva lisäys koskien hulevesien käsittelyä.