


Pietarsaarelainen Ann-Christine Krooks ottaa Pyhäjoen kirjastossa esillä olevalla taidenäyttelyllään vahvasti kantaa.
Hänen maalauksissaan ketut ovat sanansaattajia, jotka puhuvat puhtaan ja kauniin luonnon puolesta, jotta myös tulevat sukupolvet voisivat jatkaa elämää.
Hän kertoo, että hänen kotikaupungissaan turkistarhaus aiheuttaa ongelmia. Suuri turkistarha-alue pilaa vesiä ja kerää lisäksi lokkeja ja kärpäsiä.
– Eläimiä kasvatetaan niin nopealla tahdilla, että niistä tulee liian suuria ja ne kärsivät, hän sanoo.
Lisäksi hän kritisoi sitä, että tarhakettuja ruokitaan osittain niiden lajitovereista tehdyllä rehulla.
– Keskustelu aiheesta on likaista ja katkeraa kummaltakin, niin tarhaajien vastustajien kuin tarhaajienkin, taholta. Haluan näyttelylläni saada aikaan rauhanomaista keskustelua ilman loan heittoa, hän kertoo.

Hän vastustaa myös ydinvoimaa ja on huolissaan Pyhäjoelle rakennettavasta ydinvoimalasta.
– Ydinjäteongelmaa ei ole ratkaistu. Ydinjätteiden sijoittaminen kallioperään ei ratkaise ydinjäteongelmaa, sillä jätteet ovat vaarallisia tuhansia vuosia. hän muistuttaa.
Pyhäjokisille erityisesti suunnatussa työssään Pyhäjoen enkeli Pyhäjoen kirkon katolla on kettu, jonka siivet muodostuvat ydinvoiman symbolista. Yksi sakara on pudonnut kirkon katoksi.
– Ketun kyynelistä muodostuu virta, joka on pyhä joki, siis Pyhäjoki, taiteilija selittää.
Krooks on valinnut taulujensa aiheeksi ketun, koska hänen mielestään se on viisas ja kaunis eläin. Tauluissa on sekä luonnonkettuja, että niiden sukulaisia tarhakettuja.
Ann-Christine Krooks: All good things are wild and free. Akryylimaalauksia Pyhäjoen pääkirjaston näyttelytilassa 30.12. 2019 saakka.