Mainos: Tutustu Raahen Seutu Digiin eurolla kuukausi - tilaa tästä

Tilaajille

Koi­vu­luo­toon esi­te­tään kolmea uutta hallia – "Kyl­lä­hän olo­suh­teet olisi sitten kat­ta­vat"

Urheilupuiston yleissuunnitelman toteuttamisen kokonaiskustannus on noin 20 miljoonaa euroa. Summasta yli 15 miljoonaa euroa menee sisäliikuntapaikkojen rakentamiseen.

Lähivuosina Raahen liikuntahallin korvaavalle uudelle monitoimihallille on löydetty uusi sijoituspaikka. Rakennetun ympäristön lautakunta on yksimielisesti päättänyt, että monitoimihallin paikka siirtyy Arina-areenan ja uimahallin välistä Arina-areenan toiselle puolelle.

Keväällä hallille valittu sijoituspaikka jouduttiin hylkäämään, koska kaupungin kaavoitusyksikkö totesi sen asemakaavan vastaiseksi.

– Nyt Arina-areena jää uimahallin ja uuden monitoimihallin väliin. Se paikka on ihan ok, ja siihen saa hyvät parkkipaikat. Lähtökohta on, että uudessa hallissa voisi pitää monenlaisia tilaisuuksia, vaikka konsertteja ja messujakin, rakennetun ympäristön lautakunnan puheenjohtaja Niilo Ojala (vas) sanoo.

Kaikista mieluiten uusi monitoimihalli olisi hänen mukaansa rakennettu Arina-areenan paikalle.

– Silloin uuden monitoimihallin ja uimahallin yhteiskäyttö olisi ollut helppo järjestää, mutta toisaalta taas Arina-areena ei kannata siirtää eikä sitä voi purkaa, koska siinä menisi pesäpalloilijoilta ja jalkapalloilijoilta talviharjoittelupaikka.

Lue tämä ja muut Raahen alueen uutiset

Digi 1 kk _vain 1 €_