Suomalaisen maailmanmusiikin kärkinimi Piirpauke saa kantaa oikeutetusti legendaarinen-etuliitettä.
Vuonna 1974 perustettu Piirpauke yhdistelee taitavasti kansanmusiikkia, jatsia ja proggressiviista rockia. Yhtye muistetaan erityisesti kappaleesta Konevitsan kirkonkellot (1975), joka on alun perin karjalainen kansansävelmä. Piirpauken esikoislevyä on myyty Suomessa enemmän kuin ainoatakaan muuta puhtaasti soitinmusiikkia sisältävää levyä.
Nimi "piirpauke" on peräisin yhtyeen johtohahmona tunnetun Sakari Kukon karjalaiselta isältä ja se tarkoittaa hälinää tai meteliä.
Satoja konsertteja ympäri maailmaa pitänyttä yhtyettä on sanottu ensimmäiseksi merkittäväksi maailmanmusiikki-suuntaa edustavaksi kokoonpanoksi, jopa maailmanlaajuisesti.