Pattijoen veteraanimajan pöydät ovat täpösen täynnä. Tuoleja ja penkkejä haetaan ovensuuhun lisää että kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Marttojen keittämä lohisoppakin on maistunut yli 130 ruokailijalle.
Pattijoen kotiseutupäivät huipentuivat sunnuntaina 120-vuotiaan nuorisoseuran ja kotiseutujuhlan yhteiseen tilaisuuteen. Suomi 100 Yhdessä -teemalla vietetyt juhlallisuudet keskittyivät tarkastelemaan mennyttä vuosisataa ja itsenäisen maamme vaiheita. Juhlapuhuja Eero Härkönen muisteli muun muassa sodanjälkeisiä kouluvuosiaan ja siihen aikaan valinnutta ainaista pulaa.
–Emme me lapset osanneet kaivata mitään muuta, sillä emme tienneet mistään muusta. Ei meidän sukupolvemme voinut muistaa sotaa edeltävää aikaa.
Paikkakunnalla poikavuotensa viettänyt Härkönen muistaa edelleen koulussa tarjottavan kouluruuan. Ilmainen kouluruoka on toki nykyäänkin, mutta varsinkin siihen aikaan erittäin poikkeuksellinen etu.
–Parina päivänä viikossa maitopotut, joista toisena sipulin kanssa, ruispuolukkapuuro, hernekeitto sekä perunaa ja ruskeaa kastiketta, jossa harvoin oli lihaa mukana. Vitamiinina opettaja antoi jokaiselle kalanmaksaöljyä 10 litran peltipurkista.
Härkönen huomautti, että tuohon aikaan kuitenkin terveys ja kunto oli niukkuudesta huolimatta tai juuri siitä syystä hyviä.
120-vuotiaan Pattijoen nuorisoseuran historiikkiin loi katsauksen Reijo Härönoja. Härönoja kertoi Nuorisoseuran ottaneen aikoinaan vetovastuun paikkakunnan sivistys- ja urheilutapahtumista sekä harrastuksista. Muun muassa kirjasto, teatteritoiminta, puhelinvaihde ja Pattijoen oma ylpeys, pesäpallo pyöri alkujaan seuran alaisuudessa.
Pattijokinen Leila Pakarinen ei ole tavannut osallistua kotiseutupäivien rientoihin. Tämä vuosi on kuitenkin poikkeus, sillä Pakarinen on saapunut Marttojen mukana huolehtimaan juhlatilaisuuden tarjoiluista.
–Meidät kutsuttiin tilaisuuteen joten mielellään tulimme.
Kotiseutujuhlan runsaasta osallistuja määrästä päätelleen kotiseuturakkaus elää pattijokisissa vahvana. Leila Pakarinenkin myöntää olevansa nimenomaan pattijokinen. Vaikka paikkakuntien välinen vanha henkinen raja ehkä vuosi vuodelta hälveneekin, Pakarinen ei identifioi itseään kaupunkilaiseksi.
–Me ollaan maalaisia. Toki muualla kysyttäessä kerron olevani Raahesta.
Pattijoki on viime vuosina saanut lisävahvistusta muualta muuttaneista. Leila Pakarisen mielestä se johtuu syistä, joiden vuoksi hänkin synnyinpaikastaan pitää: turvallinen ja rauhallinen paikka, jossa tontitkin ovat vielä kohtuukokoisia omaa taloa rakentaville.
Niin Marttojen kuin kotiseutuyhdistysten toiminta hivuttaa pikku hiljaa keski-ikäänsä ylöspäin. Nuoremman polven väki ei ole innostunut aiheesta kuin satunnaisesti. Leila Pakarinen arvelee toiminnan ehkä hiipuvan väen vanhetessa.
Eero Härkönen muistuttaa puheessaan historian vaalimisen olevan nuoren sukupolven vastuulla. Härkösen mukaan hänen ikäluokkansa teki aikoinaan sen virheen, ettei kuunnellut vanhempia ikäpolvia. Nyt niitä asioita ei enää voi kysyä. Lähtölaukauksena historiaa vaalivaan toimintaan voisi olla Härkösen mielestä esimerkiksi opintopiirit.
Pattijoen Kotiseutuyhdistys on perustettu 2008.
Mukaan toimintaan toivotaan kaikenikäisiä kotiseudustaan kiinnostuneita.
Yhdistyksen toimintaan kuuluu kotiseudun kehittäminen, elinympäristön laadun parantaminen, ihmisten viihtyvyyden ja kotiseututietouden lisääminen sekä kotiseutuhengen ylläpitäminen ja kotiseudun kulttuurien vaaliminen.
Yhdistyksen iso ponnistus on kesäisin järjestettävät Pattijoki-päivät.
