
Enniä ja Juliaa koulupäivä jännittää. Onneksi heillä on toisensa.
Kuva: Vesa Joensuu
Peruskoulut alkoivat Raahessa tänään. Keskuskoulun piha oli täynnä ääniä jo ennen kellojen soimista.
Sekä Enni että Julia ovat uusia ekaluokkalaisia. Ensimmäinen koulupäivä jännittää heitä molempia todella paljon.
Tytöillä on luokallaan toistensa lisäksi pari muutakin kaveria, mutta myös paljon tuntemattomia.