Tulevaisuuslautakunta nosti koulujen ulkopuolisesta käytöstä perittäviä maksuja. Korotetut hinnat tulevat voimaan ensi vuoden alusta.
Edellisen kerran näitä maksuja on korottanut opetuslautakunta vuonna 2015. Kustannusten nousu on aiheuttanut paineita hintojen tarkistamiseen.
Nousua tuli sekä kertakäytöstä että jatkuvasta käytöstä perittäviin maksuihin. Esimerkiksi auditorion käytöstä peritään ensi vuoden alusta 21 euroa tunnilta, kun nyt vielä hinta on 15,90 euroa tunti. Päivämaksu auditorion käytöstä on nyt 46,20 euroa ja ensi vuoden alusta 60 euroa.
Vuokraa ei edelleenkään peritä koulujen vanhempainyhdistyksiltä, asukasyhdistyksiltä tai tulevaisuuslautakunnan alaisilta toimialoilta.