Raahelainen Lilli Kangas hämmästelee vieläkin, kuukausia Susikoira Roi -elokuvan kuvausten päättymisen jälkeen, että miten juuri hän tuli päässeeksi mukaan elokuvaan. Pyrkijöitä oli niin paljon. Mutta siellä hän on, näyttelemässä valmiissa elokuvassa, josta tänään nähdään Raahessa kaksi ennakkonäytöstä.
Lilli on nähnyt elokuvan nyt kolmeen kertaan: Oulussa kansainvälisellä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla ja tuotannon ensi-illassa Starissa Oulussa ja kerran Helsingissä.
– Oli kyllä hassua nähdä oma naama ja kuulla oma ääni valkokankaalta. Tajusi, että nyt se elokuva on oikeasti isolla valkokankaalla, Lilli sanoo.
Elokuvassa mukana oleminen oli luonnollisesti aivan erilaista kuin miltä lopputulos näyttää.