Raahen lukion ensimmäisen vuoden opiskelijat pääsevät tänään kesälaitumille. Sitä ennen tekivät he perjantaina tärkeän työn: he istuttivat kuusentaimia Ollinsaaren suojuspuumetsään, joka sijaitsee Sauvolantien ja Pajuniityntien risteyksessä. Metsäasiantuntija Samuli Kirkkomäki Metsänhoitoyhdistys Siikalakeudelta kertoo, että lukion päästä otettiin häneen yhteyttä asian tiimoilta.
– Tämä on tällainen pieni ilmastotapahtuma, jonka tarkoituksena on istuttaa kuusen taimia. Istutuksen yhteydessä kerron lukiolaisille muun muassa ilmastonmuutoksen vaikutuksesta ja ennusteesta puulajien suhteen pohjoisemmassa Suomessa, Kirkkomäki kertoo.
Tämän lisäksi hän kertoi lukiolaisille hiilinieluista ja hiilen sidonnasta. Kirkkomäki kertoo, että lukiolaisilla on ollut ilmastoon liittyvä tempaus jo aiemmin tänä vuonna.