Raahessa elokuussa 2019 alkaneen Liikkuva tuki -hankkeen jatko kahdelle seuraavalle lukuvuodelle on turvattu.
Sitouttava kouluyhteisötyö -hankkeen tarkoituksena on vähentää ja ennaltaehkäistä koululaisten poissaoloja sekä turvata opiskelu, kun koulunkäynti ei ole mahdollista. Tarvittaessa syrjäytymisuhan alla olevat lapset ja nuoret haetaan kouluun vaikka kotoa.
Hankkeen jatkomahdollisuuksia jouduttiin miettimään uusiksi sen jälkeen, kun opetusministeriöltä tuli avustusta vajaa neljännes haetusta summasta. Opetustoimi haki 668 134 euroa, mutta myönnetty summa oli 150 000 euroa.
Raahen kaupungin hallintosuunnittelija Elina Kattilakoski sanoo, että hankerahan käytöstä on keskusteltu muiden hankekuntien kanssa.