Viihdyttäkäämme vielä itseämme raahelaisen runoilijan Kerttu Kastellin sanataiteella. Hänen Elämän ehostukset -pakinakokoelmansa on nimittäin murreaarrearkku vailla vertaa.
Kossi. Pikkukossit, pojankossit, kossipojat. Kossina sitä ja pojankossina tätä. Ja kasvaako kossista koskaan aikamiestä vai pysyykö hän iäti kossina? Tämä poikaa tarkoittava sana sisältää kuitenkin ripauksen etikkaa ja pippuria, sillä kossiin auttamatta tulee liittäneeksi jotakin pieneen pahantekoon liittyvää. Kastelli kirjoittaa Älä noiju -pakinassaan miten "naapurin kossit räkyttivät inhottavasti nurkan pielestä". Niinpä! Ne naapurin kossit, nehän ne on ne pahimmat!
Kääkylä. Että voi sana naurattaa. Sinun nimi ja minun nimi -pakinassaan Kastelli kertoo Veelistä, joka oli löperö ja saamaton miehen kääkylä.