Raahen museoissa on ollut vilkas viikko. Talvilomaviikon kunniaksi lapset pääsivät museoon ilmaiseksi ja saivat osallistua museosuunnistukseen. Tehtävänä oli etsiä esineitä, jotka eivät kuuluneen museon kokoelmiin. Museotädit olivat niitä sirotelleet vitriineihin ja muuallekin löydettäväksi.
Anna Latomaa kertoo, että vain kerran on uskallettu jättää museosuunnistus järjestämättä, mutta siitä tuli sen verran palautetta, että se otettiin heti uudelleen ohjelmaan.
Ensimmäiset vieraat olivat odottamassa jo ovella maanantaina museon aukaisua.
Tällä kertaa museoesineiden joukosta saattoi bongata uudenaikaisen kuumemittarin tai vaikka heijastimen.