Valmistuneet: Iso joukko uusia am­mat­ti­lai­sia val­mis­tui: Katso täältä nimet

Jätinkirkot: Raahen Seutu kiipesi Pirt­ti­vaa­ran laelle

Mainos: Tutustu Raahen Seutu Digiin eurolla kuukausi - tilaa tästä

Niko Pel­to­kan­kaan toinen ru­no­ko­koel­ma kä­sit­te­lee muun muassa us­ko­nyh­tei­sös­tä luo­pu­mis­ta

Niko Peltokankaalla on kodit Kontulassa ja Kummatissa. Raahessa ollessaan hän työskentelee usein Raahen kirjastossa.
Niko Peltokankaalla on kodit Kontulassa ja Kummatissa. Raahessa ollessaan hän työskentelee usein Raahen kirjastossa.

Äskettäin toisen runokirjansa julkaisseelle Niko Peltokankaalle runot ovat tapa käsitellä aiheita, joista ei saa tuotettua muunlaista tekstiä, esimerkiksi blogikirjoituksia tai lehtijuttuja.

Kasvatin sormen kasvoihini sisältää alaotsikkonsa mukaan runoja luopumisesta.

Runojen suurin yksittäinen teema on hänen irrottautumisensa Jehovan todistajista.

–Olen tehnyt ratkaisuni vuonna 2011. Siitä on kuusi vuotta, mutta sitä kesti 28 vuotta, joten käsiteltävää riittää vielä pitkään.

Hänellä on aikomus tehdä samasta aiheesta myös pamfletti.

–Jehovan todistajat eivät lue kirjaa ainakaan mitenkään laajasti. Eivät he tule lukemaan tätä haastatteluakaan alkua pidemmälle.

Luopuminen lapsuuden ja nuoruuden uskonnollisesta yhteisöstä ei ole uuden kokoelman ainoa teema. Kokoelmassa on aika paljon luontoteemaisia runoja, jotka ovat syntyneet muun muassa ilmastonmuutoksen aiheuttamista ajatuksista.

Peltokangas on kirjoittanut runoja teini-ikäisestä lähtien. Varhaisin tuotanto tuli kootuksi vuonna 2009 ilmestyneeseen Rintani rossi -teokseen. Uutuuden tekstit ovat syntyneet vuosina 2010–2015. Nimiruno syntyi tänä vuonna.

Pari vuotta sitten hän tarjosi runojaan muutamalle kustantamolle. Silloin hän viilasi käsikirjoitusta julkaisukuntoon.

Runot jäivät julkaisematta, kunnes hän kuuli Mediapinnan hankkeesta julkaista tänä vuonna sata runokirjaa Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi.

–Ihan tänä syksynä olen viimeisen karsinnan tehnyt.

Hänellä on hyllyssä kavereiden kirjoittamien runokirjojen lisäksi vain Antti Holman Kauheimmat runot. Sekin on lahjaksi saatu.

–En lue runoja. En ole koskaan löytänyt sitä, miten luetaan runoja.

Ajatukset saattavat pyöriä päässä pitkäänkin, ennen kuin niistä tulee runoja.

Runojen kirjoittaminen vaatii kaikesta kirjoittamisesta eniten keskittymisrauhaa. Sen löytäminen tuntuu olevan kaiken aikaa vain vaikeampaa.

Keskittymisen kehittämisen vuoksi hän on pyrkinyt lukemaan pidempiä tekstejä, eli romaaneja ja tietokirjoja.

–Jos jotain osaisi toivoa niin sitä, että ihmiset voisivat löytää runoista jotain itsestään. Runous on parasta omista lähtökohdista nautittuna ja omilla merkityksillä varustettuna.