Kuvataideopintojensa viimeisen puolen vuoden aikana Elisa Nuorala löysi itselleen ominaisimman tavan käyttää luovuttaan. Hän halusi töihinsä tietynlaista herkkyyttä, mutta hän ei ollut tavoittanut sitä kunnolla esimerkiksi maalaamalla.
Ensimmäiset puolitoista vuotta opintoja olivat olleet eri menetelmiin tutustumista ja oman tyylin etsiskelyä. Sitten alkoivat taidegrafiikan tunnit.
– Tuntui kuin olisin tullut kotiin.
Taidegrafiikasta hän löysi keinot itsensä ilmaisemiseen. Erityisesti monotypialla tehdyissä töissä hän koki vihdoin saavansa paperille sen, mitä halusikin. Oma tyyli tuntui löytyneen.