Keskustan Raahen kunnallisjärjestön syyskokous valitsi yksimielisesti jatkokaudelle puheenjohtajakseen Pekka Poukkulan. Myös varapuheenjohtaja Sari Pekkala ja sihteeri Nina Pulkkanen jatkavat tehtävissään.
Syyskokous hyväksyi kuntavaalisuunnitelman, joka korostaa Raahen myönteisiä piirteitä. Suunnitelman keskeisenä tavoitteena on vahvistaa Keskustan kannatusta Raahessa. Kuntavaaliehdokkaiden haku on nyt kiivaassa vauhdissa ja kokouksessa hyväksyttiinkin jo ensimmäinen erä henkilöitä kuntavaaliehdokkaiksi.
Kokouksessa käytiin myös aktiivista keskustelua kaupungin taloustilanteesta ja kaupungin kehittämisestä. Useissa puheenvuoroissa korostettiin, että tulevina vuosina kaupungin taloudenhoitoon on kiinnitettävä entistä tarkempaa huomiota. Kokousväen mukaan talousarvion valmistelu on aloitettava riittävän ajoissa, jolloin esimerkiksi veroprosentti voidaan määritellä realistisesti.