
Suomessa on todettu keskiviikkona 2 225 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Sairaalahoidossa on 314 koronapotilasta, joista 46 on tehohoidossa.
Koronapotilaita on koko maassa hoidossa 18 enemmän kuin maanantaina. Tehohoidossa on kuusi potilasta vähemmän.
Uusia koronaan liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu kaksi.
Oulun yliopistollisessa sairaalassa on hoidettavana 23 koronapotilasta. Määrä on pienentynyt kahdella eilisestä.
Pohjois-Pohjanmaalla on todettu 379 uutta koronatartuntaa, joista valtaosa Oulussa 153.
Raaheen uusia tartuntoja kirjattiin 30 ja Siikajoelle sekä Pyhäjoelle 9 tartuntaa kumpaankin kuntaan.
Pohjois-Pohjanmaalla koronan ilmaantuvuusluku on 757 tapausta 100 000 asukasta kohden, mikä on korkein Suomen sairaanhoitopiireistä. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan alueella ilmaantuvuusluku on 445,4.