Raahen kaupungin palveluiden olohuoneeksi kutsuttu Praati pysyy nykyisissä toimitiloissaan vuoden 2023 loppuun saakka. Kehittämislautakunta hyväksyi keskiviikkoiltana yksimielisesti Kirkkokatu 43:ssa sijaitsevien tilojen uuden vuokrasopimuksen. Katutason 235 neliön ja 73 neliön kellaritilan kuukausivuokra on yhteensä 2 751,50 euroa.
Lautakunnan puheenjohtaja Paavo Törmi (sd) kiittää kehittämislautakuntaa aiemmasta päätöksestä pysäyttää vuokratilojen hankinta ja palauttaa asia hintavertailuun.
– Sillä päätöksellä säästettiin kaupunkilaisten rahoja puolet alkuperäisestä esityksestä.
Törmin mukaan lautakunta kävi myös keskustelua Praatin tulevasta käytöstä.