Raahe, Pyhäjoki ja Siikajoki ovat päässeet mukaan työllisyyden kuntakokeiluun 19 muun kunnan kanssa.
Valmistelussa oleviin työllisyyden kuntakokeiluihin haki määräajassa yhteensä 30 kuntaa tai kuntaryhmää, joissa on mukana yhteensä 123 kuntaa.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueelta ovat mukana myös Oulu, Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Tyrnävä ja Muhos.
Hakemuksia arvoitiin etukäteen ilmoitettujen reunaehtojen ja esitettyjen suunnitelmien toteuttamiskelpoisuuden perusteella. Myös kuntien oman rahoituksen riittävyyttä arvioitiin.
Kuntakokeilut toteutetaan valmistelussa olevan kokeilulainsäädännön mukaisesti.