Syyttäjä on saanut valmiiksi syyteharkintansa Raahessa viime lokakuussa tapahtuneesta väkivaltarikoskokonaisuudesta.
Syyttäjä on nostanut 20-vuotiasta raahelaista miestä vastaan syytteet murhasta ja viidestä murhan yrityksestä. Hän on vangittuna.
Poliisi sai asiassa esitutkinnan valmiiksi vajaa pari viikkoa sitten. Se kertoi tuolloin, että raahelaismiehen epäillään murhanneen 17–vuotiaan nuoren miehen teräaseella.
Murhan yritykset kohdistuivat surmatun miehen perheenjäseniin. Osapuolet tunsivat toisensa entuudestaan.
Poliisin mukaan henkirikoksesta ja niiden yrityksistä epäilty mies suunnitteli tekoaan ja valmisteli useita siihen liittyviä seikkoja pidemmän aikaa. Poliisin mielestä tekotapa oli sekä raaka että julma.
Syytteitä käsitellään Oulun käräjäoikeudessa ensi viikolla.