Loppusyksystä pahentunut koronatilanne ei näkynyt marraskuun lopun työttömyysluvuissa Pohjois-Pohjanmaalla.
Viime kuukausina työttömyys on alentunut maakunnassa hitaasti, eikä työttömien tai lomautettujen määrissä ole tapahtunut nousua. Myönteinen piirre on se, että yli vuoden työttömänä olleiden määrä on laskenut jo usean kuukauden ajan.
– Työttömien ja lomautettujen määrä on merkittävästi pienempi kuin vuosi sitten, mutta täytyy muistaa, että silloin elettiin erittäin poikkeuksellisia aikoja ja lomautuksia oli meidänkin alueellamme poikkeuksellisen paljon, asiantuntija Marko Salmela Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistosta muistuttaa.
Koko maan työttömyysaste oli marraskuun lopussa 9,6 prosenttia, Pohjois-Pohjanmaalla 9,8 prosenttia ja Raahen seutukunnassa 9,5 prosenttia.