Mainingin tilat, yhteistyösopimus Pattijoen Urheilijoiden kanssa ja pohdinta ilmaisen ajokortin tarjoamisesta lukiolaisille puhuttivat Raahen kaupunginvaltuustoa maanantain talousarviokokouksessa.
Kahta minuuttia vaille kahdeksan tuntia kestäneessä kokouksessa kaupungin ensi vuoden talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2023-2024 hyväksyttiin muutamasta äänestyksestä huolimatta esitetyssä muodossaan.
Kaupunki varautuu investoimaan ensi vuonna 550 000 euroa ja seuraavana vuonna vielä 200 000 euroa varikon tilaratkaisuun. Nykyisten tilojen kerrotaan olleen jo pitkään todella heikossa kunnossa.
Perussuomalaiset esittivät investoinnin siirtämistä viedä vuodella eteenpäin muun muassa siksi, että ehdittäisiin selvittää mahdollisuus sijoittaa varikon toiminnot palvelukeskuskäytöstä tyhjentyneeseen Maininkiin.