Raahesta maailmalle ponnistanut Inna Lisko odottaa syksyä innokkaana. Loppukeväästä Suomen Akatemia myönsi Liskolle kolmivuotisen tutkimusrahoituksen ja nyt tutkijatohtori on aloittelemassa uutta urakkaa. Hänen on tarkoitus selvittää psykososiaalisten ja biologisten tekijöiden roolia toimintakyvyn laskun ja muistisairauksien kehittymisen kannalta.
– Muistisairauksien selvitteleminen on mielenkiintoista. Se on iso kansanterveydellinen haaste. On todella hienoa, että sain Akatemian rahoituksen. Voin kolme vuotta keskittyä siihen, tutkija iloitsee.
Liskon erityisala on gerontologia, eli vanhenemistutkimus. Kärjistetysti muotoiltuna se eroaa geriatriasta siinä, että jälkimmäisessä keskitytään lääketieteellisiin asioihin, kun taas gerontologiassa vanhenemista tutkaillaan laajemmin – muun muassa psyykkisistä ja sosiaalisista näkökulmista.