Tapahtumatalo Raahen remonttitarpeesta on tiedetty jo pitkään. Pitkään sitä on myös odotettu ja suunniteltu. Huhtikuussa homma nytkähti vihdoin kunnolla eteenpäin, kun ministeriöltä saatava rahoitus varmistui.
Helpottavan rahoituspäätöksen jälkeen alkoikin tapahtua aika nopeasti. Tiukasti ennakoiden ja pitkälle tulevaan katsovassa talossa on jouduttu varmasti pohtimaan, miten pakollisista suluista kerrotaan esimerkiksi taloon esiintymään haikaileville muusikoille.
Tällä viikolla remontti alkoi Raahesalista. Pikavauhdilla kerrottiin elokuvanäytösten peruuntumisesta. Salin lavalla oleva nosturi, tosin aika pieni sellainen, tekee kyllä kaikille selväksi, että nyt on aika nähdä salissa toisenlaista toimintaa.