Mainos: Jakajaksi Kaleva Mediaan kesän ajalle - tutustu ja hae tästä

Re­von­lah­ti juhlii pyö­rä­tei­tään lyh­ty­kul­kuees­sa

Revonlahden Kotikyläyhdistys järjestää lyhtykulkueen Revonlahden kylän uusilla pyöräteillä ensi viikon perjantaina 1.12.2017 kevyenliikenteen väylien valmistumisen kunniaksi.

Tien virallinen avaus, sini-valkonauhan leikkaus sekä joulunavaustapahtuma pidetään Nesteen Taukokartanolla.

Revonlahtiset ovat odottaneet tätä päivää vuosikymmeniä, laittaneet anomuksia, keränneet adresseja, julkaisseet lehtijuttuja ja tehneet voitavansa tilanteen parantamiseksi. Koululaiset ja jalankulkijat kulkivat aikaisemmin vaarallisella Ruukintiellä raskaan valtatieliikenteen seassa joka säällä. Pahoilta onnettomuuksilta vältyttiin, vaikka tiellä sattui useita läheltä piti -tilanteita. Koululaisia on kuljetettu tien vaarallisuuden vuoksi bussilla kouluun.

Kevyenliikenteen väylän saamista joudutti 8-tien perusparannus Kalajoen ja Limingan välillä sekä kunnalta saatu rahoitus. Pääurakoitsijana toimi Sundström Ab Oy Pedersörestä.

Yksi uusi kevyenliikenteen väylä on pituudeltaan noin 1,5 kilometriä. Se kulkee Relletintien haarasta kohti Revonlahden ala-astetta.

Toinen kevyenliikenteen väylä kulkee reilu puoli kilometriä Kasitien länsipuolta ja ylittää vanhan Siikajoen jokiuoman pohjoiseen päin. Tämä väylä tuo turvallisuutta Lahtirannalta kylälle kulkeville; sillä nyt ei tarvitse enää ylittää vaarallista Kasitietä eikä kulkea muun liikenteen seassa.

Myös pohjoisen puolen Siikajoen vanhan jokiuoman ylittävä silta on uusittu ja vasta avattu liikenteelle. Vanha entinen silta oli vuodelta 1958. Kesäisin lukuisat pyöräilijät käyttävät näitä tiereittejä kiertäessään Ruukin kylän lenkin. Joen etelän- ja pohjoispuolen risteysalueiden liittymät on myös parannettu turvallisimmiksi.

Lapsiystävällinen Siikajoki on nyt entistäkin turvallisempi niin lapsille kuin muillekin kyläläisille.