Merijärven Ristivuorella lasketellaan ja lasketaan taas lauantaista lähtien.
– Ristivuoren laskettelurinne on auki lauantaisin ja sunnuntaisin ja hiihtolomaviikolla koko viikon. Laskettelurinne pidetään auki niin pitkään kuin lunta piisaa, Merijärven 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Tiina Yppärilä kertoo.
Yppärilä lupaa, että hiihtolomaviikolle eli kymppiviikolle on suunnitteilla muutakin mukavaa.
– Koitetaan keksiä jotain kivaa "äxöniä", ainakin lumikenkäilyä on suunnitelmissa.
Laskettelurinteen toimintoja pyörittävät 4H-kerholaiset. Laskettelurinteen aukioloaikoina paikalla on töissä yksi aikuinen hissivalvoja. Lisäksi nuoria työskentelee suksivuokraamossa ja kahviossa. Yppärilä puolestaan huolehtii siitä, että kaikki juoksevat asiat hoituvat.
– Toivotaan, että lunta riittää.