Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Hävikkiviikkoa. Ruokahävikki on vielä syömäkelpoista ruokaa, joka jostain syystä on päätynyt jätteeksi eikä syötäväksi. Esimerkiksi noin joka viides vihannes tai hedelmä ja noin joka kymmenes leipäpala jää syömättä.
Hävikkiä syntyy elintarvikeketjun kaikissa vaiheissa eli alkutuotannossa, teollisuudessa, kaupassa, ravintoloissa ja kotitalouksissa.
Yritykset yleensä ymmärtävät, että kannattaa minimoida hävikki ja myydä mahdollisimman paljon. Hävikin vähentäminen pitäisi olla myös kuluttajan intressi, sillä syömättä jäävä ruoka on jo maksettu, eikä siitä saa rahojaan takaisin.
Kodeissa hävikki johtuu usein suunnittelemattomuudesta. Ruokaa ostetaan liikaa, eikä tähteitä osata tai viitsitä hyödyntää. Kyse on myös ruuan arvostuksesta.
Kuluttajaliiton kyselyn mukaan ruokahävikki on erityinen haaste nuorille aikuisille.