Siikajoen kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Siikajoella otetaan käyttöön kotihoidon kuntalisä. Valtuutettu Ilkka Yrjänä (kesk) teki asiasta valtuustoaloitteen viime vuoden huhtikuussa. Sen jälkeen aloitetta on käsitelty jo kertaalleen valtuustossa, joka palautti asian uudelleen käsittelyyn.
Kotihoidon kuntalisä olisi tarkoitus ottaa käyttöön ensi vuoden alusta. Tarvittava määräraha otetaan huomioon ensi vuoden talousarviossa. Kuntalisää ei makseta takautuvasti.
Lain mukaan kotihoidon tukea voidaan maksaa alle kolmevuotiaasta lapsesta, jonka vanhempi ei saa vanhempainrahaa ja että tukea saava lapsi ei ole kunnallisessa tai yksityisessä varhaiskasvatuksessa.
Tarkoitus on maksaa kuntalisää alle 3-vuotiaista lapsista 100 euroa kuussa. Vuositasolla kustannukset ovat noin 66 000 euroa.
Kunnanhallitus äänesti asiasta.