Siikajoen kunta ei lähde ulkoistamaan taloushallintopalvelujaan Monetra Oulu Oy:lle.
Kunnanhallitus on hyväksynyt taloushallintopalveluista käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen yksimielisen tuloksen, jonka mukaan taloushallinto hoidetaan jatkossakin omana toimintana. Kunnanhallitus päätti samalla, että taloushallinnon ja henkilöstöhallinnon uudet järjestelmät hankitaan taloudellisesti ja toiminnallisesti järkevimmällä tavalla kaikki vaihtoehdot huomioiden.
– Toimintoja jatketaan omana työnä ja järjestetään edelleen laadukkaat taloushallintopalvelut Siikajoen kunnassa. Meillä on ammattitaitoisia työntekijöitä ja hankitaan uusia järjestelmiä ja helpotetaan myös sitä kautta työtä, kunnanjohtaja Pertti Severinkangas toteaa.
Yhteistoimintalain mukaisissa neuvotteluissa käytiin läpi kunnan taloushallintopalveluiden järjestämisen vaihtoehdot.