Koulutuskeskus Brahen yksiköissä ja Raahen Porvari- ja Kauppakoululla on järjestetty tällä viikolla Taitaja2021-kilpailujen semifinaaleja. Kisat järjestettiin nyt poikkeuksellisesti omilla kouluilla, kun normaalisti kaikki kilpailijat on koottu lajien pariin samaan paikkaan.
Koronaviruspandemian aiheuttamat muutokset eivät kuitenkaan säikäyttäneet raahelaisia oppilaitoksia. Poikkeuslaatuisen semifinaalin järjestäminen onnistui hyvin. Esimerkiksi maalaus-, tapetointi- ja laatoitustehtävää valmisteltiin pitkään. Tekniikan alan yksikössä kokemusta oli jo viime vuodelta, kun siellä järjestettiin isompi semifinaali. Nyt oman koulun semifinaalissa oli kaksi osanottajaa.
– Oli tämä vähän erilainen, mutta kuitenkin aika samanlainen, kun oltiin viime vuonnakin järjestämässä.