Suomessa on todettu 910 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Luvussa on mukana myös lauantaina raportoimatta jääneitä tartuntoja, sillä lauantaina THL raportoi vain 87 uutta koronatartuntaa.
Pohjois-Pohjanmaalla uusia koronatapauksia on todettu yhteensä 62. Tartunnoista 22 on todettu Oulussa. Kempeleessä uusia tartuntoja on todettu 11 ja Nivalassa yhdeksän. Liminkaan ja Tyrnävälle on molempiin kirjattu viisi uutta koronatartuntaa. Haapavedellä uusia tapauksia on todettu kolme. Lisäksi Oulaisiin ja Haapajärvelle on molempiin kirjattu kaksi uutta tartuntaa. Yksittäiset tartunnat on kirjattu myös Kalajoelle, Raaheen ja Siikalatvalle.
Kainuussa uusia tartuntoja on todettu 18. Uusista tartunnoista 15 on kirjattu Kajaaniin ja kolme Paltamoon.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on todettu kaksi uutta tartuntaa. Molemmat uudet tartunnat on kirjattu Keminmaahan.
Lapissa on todettu yksi uusi koronatapaus Kittilässä.